BJÖRN GUSTAF MONTGOMERY 13011988 STRAIGHT SINGLE SINGER


Björn syntyi ruotsalaisen äitinsä ja yhdysvaltalaisen isänsä keskimmäiseksi pojaksi vuonna 1988, kun neljää vuotta aiemmin oli syntynyt isoveli Declan. Saman verran vuosia kului myös ennen Montgomeryjen perheen nuorimmaisen Beaun syntymistä. Montgomeryn vanhemmat eivät olleet kovin paljoa kotona lasten nuoruusaikana, koska heillä oli kylpylähotelliyrityksensä kanssa omia kiireitä, mutta ainakaan Björniin se ei ole vaikuttanut millään tavalla. Hän on saanut nauttia elämästä Declanin ja Beaun, kuten myös monien muiden lasten kanssa. Tietenkin lasten kulkeminen oli aina äärimmäisen valvottua - kodinhoitajat pitivät aina tarkasti huolta Montgomeryjen kolmikosta. Declan ja Beau olivatkin vähän sellaisia, että heistä ei koskaan tiennyt, mitä he keksivät, mutta Björn oli taas huomattavasti rauhallisempi. Oikeastaan lähes ujo lapsi.

Ujommasta luonteestaan huolimatta Björn kävi vanhempiensa kanssa ties minkälaisissa seurapiirijuhlissa. Mukana oli aina myös toinen veli Declan, joka sosialisoikin ihmisten kanssa aina hyvin innokkaana. Björn taas pysytteli aina vähän sivummalla. Ei toki jäänyt sanattomaksi, jos jollakulla oli hänelle asiaa, mutta keskusteleminen tuikituntemattomien ihmisten kanssa ei ollut hänelle helppoa. Tämä ujo luonteenpiirre seurasi Björnia aina sitten koulun penkillekin asti. Hän kävi aina mitä hienoimpia yksityiskouluja, koska hänen vanhempansa eivät halunneet viedä lapsiaan rahvaiden joukkoon. Björnilla oli opiskeluaikoinaan aina muutama kaveri, joiden kanssa hän hengasi, mutta suurimman osan vapaa-ajastaan hän vietti musiikin parissa. Björnin isä Colin ei olisi aluksi tahtonut maksaa laulutunteja pojalleen, mutta äiti Alva pakotti miehensä siihen. Niinpä Björn pääsi niille laulutunneilleen ja kehittyikin nopeasti. Samalla Björnille opetettiin myös muiden instrumenttien, kuten rumpujen ja pianon, perusoppeja. Kitaran soitonkin Björn opiskeli itsekseen, mutta hän on aina painottunut enemmän laulupuolelle.

Björn ei varautuneen luonteensa takia ikinä loistanut ihmissuhteissa - ainakaan, mitä tuli tyttöihin. Hän harvoin uskalsi edes puhua itseään kiinnostavalle tytölle. Kesällä 2005 Björn sitten kuitenkin tapasi Austinin, siis yhden parhaan ystävänsä, kautta tämän siskon Melodyn. Björn ei tosiaan tajunnut, että miksi Melody halusi viettää aikaa hänen kanssaan, mutta niin siinä kuitenkin kävi. Björn huomasi pikkuhiljaa myös ihastuvansa kyseiseen tyttöön. Hänen kanssaan Björn sitten kokikin ihan kaiken, jopa ensimmäisen kertansa. Sen illan jälkeen Björn ei enää sitten ottanutkaan Melodyyn yhteyttä. Ei siksi, että häntä ei olisi kiinnostanut, vaan siksi, että häntä hävetti. Eikä hän oikeastaan edes uskonut siihen, että Melody voisi olla ihastunut häneen. Mitään noloja tapaamisiakaan heidän välilleen ei enää tarvinnut tulla, kun Björn lähti viimeiseksi lukiovuodekseen vaihto-oppilaaksi Ruotsiin. Maan valinta oli ihan selvä, hän kun osasi kielen sujuvasti ja lisäksi siellä asui hänen sukulaisiaan. Sinne pääseminenkin oli helppoa hyvän koulumenestyksen avulla.

Vaihto-oppilasvuosi Ruotsissa sujui oikein hyvin, ja sitten Björn lähti takaisin Yhdysvaltoihin vain valmistuakseen - sen jälkeen hän palasi Ruotsiin. Ei Björn oikein edes tiennyt, että mitä olisi siellä tehnyt, kunnes hänen koulukaverinsa huomasivat Ruotsin Idol-formaattiin etsivän kilpailijoita. He tiesivät, että Björn osasi laulaa, joten he pakottivat nuorukaisen osallistumaan. Niinpä Björn sitten teki. Pääsi jatkoon, loppujen lopuksi ihan finaaleihin asti. Hän tuli loppujen lopuksi toiseksi vuonna 2008, mikä ei häntä sinänsä yllättänyt. Björn oli ollut tuomariston suosikki, mutta yleisö oli antanut hänelle toruja siitä, että hän vaikutti ylpeältä. Tottahan se oli, että moni ihminen varmasti luki Björnin ujouden ylimielisyydeksi, mutta valitettavasti nuorukainen ei osannut muuttaa sitä puolta itsestään. Toiseksi tuleminen ei kyllä todellakaan ollut Björnille mikään kuoleman asia, hän nimittäin sai levytyssopimuksen vuonna 2008 ja sai alkaa luoda uraa itselleen. Se ei kuitenkaan ollut helppoa; ensimmäinen levytysyhtiö meni konkurssiin vuonna 2010, mutta onneksi vielä samana vuonna nuorukainen sai paikan toisesta levy-yhtiöstä.

Tämän uuden levy-yhtiön kanssa kaikki alkoikin sitten sujua. Björn lähti sukulaistensa luota omaan asuntoon alkaessaan saada rahaa ensimmäisen sinkkunsa, loppujen lopuksi musiikkivideonsa, ansiosta. Pian hän oli tehnyt jo ensimmäisen levynsä. Björn kerkesi tehdä vuoteen 2014 mennessä kolme levyä Ruotsin puolella, ennen kuin häntä alettiin tyrkyttää ulkomaille. Björnin vanhan ystävän Austinin isä sitten tunnisti Björnin saman tien ja osti hänet omaan levytysyhtiöönsä - ei kyllä todellakaan säälistä. Tietenkin se siinä mielessä oli outoa, että rokki-ihmisenä tunnettu ihminen osti elektrovivahteisen popparin riveihinsä, mutta tuskinpa se huono päätös oli. Ainakin hetimmiten Björniä alettiin valmistella Yhdysvaltojen markkinoille. Tällä hetkellä Björn siis totuttelee elämään New Yorkissa vanhempiensa luona niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Björnin luonne tekee hänen nykyisestä elämästään suhteellisen ristiriitaista. Luontaisesti Björn on ujo ja mieluummin pysyttelee omissa oloissaan, mutta laulajana hänen on oltava huomion keskipisteenä. Kyllä Björn nauttiikin esiintymisestä, mutta haastattelut hän mielellään jättäisi väliin - siellä kun häneltä kysellään aina vain siitä, että miksi hän vaikuttaa niin ylpeältä. Ylpeästä Björn on kyllä kaukana. Hän on tosiasiassa nöyrä ja auttavainen tyyppi, mutta millään maailman parhailla puheenlahjoilla häntä ei ole siunattu. Tuttavien kanssa hän kyllä puhuu mielellään. Björn on suhteellisen tasainen ja rauhallinen tyyppi, mikä taitaa vain johtua siitä, että hän ei mielellään päästä tunteitaan pihalle. Björn on erittäin intohimoinen innostuessaan jostain ja tekee kaikkensa saavuttaakseen tavoitteensa. Määrätietoiseksi häntä siis saattaa kutsua. Luova ihminen, on kirjoittanut ja säveltänyt omia laulujaan.

Björn stressaa julkisuudestaan erittäin paljon. Hän yrittää aina olla rauhallisena, mutta painetta tuntiessaan hän helposti haluaa vain vetäytyä omiin oloihinsa ja pysyttäytyäkin siellä. On oppinut olemaan huomioimatta muiden negatiivisia kommentteja, mutta on siitäkin huolimatta epävarma. Björn on usein sitä mieltä, että hän ei kelpaa sellaisena kuin on, ja se heijastuu todella paljon hänen ihmissuhteisiinsa. Esimerkiksi vakavia parisuhteita Björnillä ei ole ollut aikuisiällään kuin muutama. Björn on myös ehkä vähän liian sinisilmäinen kaikessa kiltteydessään. Ystävät pitävät Björnin järjissään, ja tietenkin mies myös tekee kaikkensa heidän puolestaan. Naisystäviensä kanssa Björn on yleensä pilannut kaiken huonolla itsetunnollaan- ja luottamuksellaan sekä sillä, että on pitänyt kaikki asiat itsellään. Joidenkin mielestä Björn on myös kuulemma ollut liian nössö, mikä osittain onkin totta - ei Björn välttämättä uskalla sanoa kenellekään yhtäkään pahaa sanaa. Björnin itsepuolustusvaisto sanallisella kannalla ei ole mitenkään kunnossa, eikä häntä kyllä voi väkivaltaiseksi tai äkkipikaiseksikaan kutsua.

Pituutta Björniltä löytyy 174 senttimetriä. Muutama lisäsentti ei olisi ollut pahitteeksi, koska hänen molemmat veljensä ovat todella pitkiä. Ruskeatukkainen, ja omistaa myös ruskeat nappisilmät. Useimmiten hänellä on parransänki kasvojaan korostamassa. Björn pitää erittäin paljon huolta ulkonäöstään, koska hänen valitsemansa ala nyt sattuu olemaan suhteellisen ulkonäköpainotteinen. Pukeutuu vähän mielensä mukaan, joskin yleensä joku muu stailaa hänen ulkonäkönsä päästä varpaisiin. Tottunut nuoresta asti pukeutumaan arvokkaisiin vaatteisiin, ja edelleenkin käy vain kalliimmissa liikkeissä vaatteita ostamassa. Björn on erittäin hyväkuntoinen- ja vartaloinen, eikä se ole mikään ihme, koska hän käy usein juoksulenkeillä ja kuntosalilla. Moiset reissut ovatkin hänelle hetkellinen pako oikeasti hektisestä elämästä.


pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Måns Zelmerlöw
Björn is a fictional character and has nothing to do with the person in the photos