bonnie anne quickenden. born in bronx 04041999. homeless. a groupie.




"She's such a fucking masterpiece, self destruction is such a pretty little thing"

Toiset ihmiset saavat automaattisesti iloisen elämän, kun toisista taas tuntuu siltä, että heille onnellisuutta ei ole suotu. Bonnie Anne on tyttö, joka kuuluu tuohon jälkimmäiseen kastiin. Hän syntyi railakasta elämää viettäville vanhemmilleen elokuun alussa vuonna 1998 - jos hänen vanhempiaan nyt siis sellaisella nimellä nyt saattoi edes kastia. Bonnien isä Rick oli nimittäin vain neljätoistavuotias pamautettuaan paksuksi tyttöystävänsä Maggien, joka taas oli 16-vuotias. Jostain kumman syystä kaksikko päätti, että he pitäisivät lapsen. Bonnien elämä ei kuitenkaan ollut mitenkään ihanaa edes vauvana. Ei hänestä oikeastaan pidetty huolta pahemmin, ehkä sen verran, että lapsi ei nyt kuollut. Maggie ja Rick olivat kuitenkin paljon kiinnostuneempia biletyksestä - varsinkin Rick, joka oli löytänyt huumeet ja alkanut osittain menettämään järkeään sen takia. Maggie ja Rick olivat molemmat menettäneet välinsä vanhempiinsa, eli Bonnie ei koskaan kasvanut kenenkään muun kuin niinkutsuttujen vanhempiensa kanssa.

Ihme kyllä Bonnie sai viettää lapsuutensa suhteellisen rauhassa siinä hullussa ilmapiirissä. Hän oppi jo aikaisin huolehtimaan itsestään, mikä taisi olla sairasta hyvinkin pienelle lapselle, mutta osittain hän sai kyllä viettää lapsuutensa. Esimerkiksi ystäviä Bonniella kyllä oli. Maggie ja Rick eivät koskaan antaneet Bonnien tuoda ystäviä kotiinsa, mutta ei se Bonnieta haitannut: pääasia oli, että hän sai leikkiä muiden kanssa ja pitää hauskaa. Bonnie oli jo nuorempana ehkä vähän sellainen rasavillimpi tapaus, koska hänelle ei koskaan oltu asetettu kunnon rajoja. Ei Bonnie kuitenkaan ihan mahdoton vielä siinä vaiheessa ollut. Itse asiassa nuorena hänellä oli vielä jonkin näköistä kunnioitusta häntä iäkkäämpiä ihmisiä kohtaan. Niinpä alakoulun alettua hän oli vielä suhteellisen elämäniloinen lapsi, jolla oli todella hyvä oppimiskyky ja kavereita riitti vaikka muille jakaa.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun Bonnie oli noin kymmenen vuoden ikäinen. Hänen vanhempansa eivät koskaan olleet kiinnittäneet häneen paljoa huomiota, mutta sitten he yhtäkkiä alkoivat käyttää tytärtään kuin sylkykuppina. Bonnieen yhtäkkiä alettiin purkaa kaikkea sitä pahaa oloa. Tyttö sai osakseen haukkumista, rumia sanoja, ja yltyipä se toisinaan myös siihenkin, että hän sai turpaansa. Tämä asia tietenkin vaikutti Bonnieen - ja paljon. Hän siis muuttui hiljaisemmaksi ja eristäytyneemmäksi, eikä todellakaan osannut kertoa kenellekään, mitä tapahtui. Tätä vaihetta ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Siinä 11 ikävuoden maissa Bonnie nimittäin testaili juomista ja tupakan polttoa: sellaisia tapoja, joihin oli helppo paeta kaikkea sitä, mitä hän joutui kokemaan. Kaikista pahinta oli kuitenkin varmaan se, että kun Bonnie alkoi naisellistua, alkoi Rick katsoa tytärtään erilaisella tavalla. Maggie ei tästä välittänyt - ei hän hitto soikoon välittänyt mistään Bonnieen liittyvästä. Bonnie siis otti omalta isältään vastaan niitä epäasiallisia kosketuksia ja sanoja, koska pelkäsi. Pelkäsi ihan hitosti sitä, että mitä tapahtuisi, jos hän tekisi jotain estääkseen isän yrityksiä. Kun Rickin isä sitten käski tytärtään tekemään hänelle asioita, jotka eivät todellakaan kuuluneet normaaliin isä-tytär-suhteeseen, ei Bonnie kieltäytynyt. Itki kyllä kerta toisensa jälkeen, mutta ei koskaan sanonut vastaan. Bonnien sisällä kyllä kiehui. Toisinaan hänen teki mieli ampua isänsä, mutta Bonnie päätti, että oli helpompaa esittää väliinpitämätöntä: hänen ei tarvinnut olla paljoa kotona. Kaiken lisäksi pelko oli lamaannuttanut hänet, eli ei hän edes pystyisi tekemään mitään niin halutessaan.

Vanhempana Bonnie alkoi lopulta turtua kaikkeen - tai pikemminkin hän turrutti itsensä. Hän alkoi nimittäin polttaa ja juoda ihan vanhempiensa tapaan. Jo neljätoistavuotiaana Bonnie pani lähes kaikkea, mikä liikkui, koska hän halusi tuntea olonsa vahvaksi ja siksi, että hän oli edes jonkin tilanteen herra. Bonniella ei tuolloin ollut aitoja kavereita, ei yhtäkään, mutta tyttö vietti kyllä oikein mielellään niiden pinnallisten ja itsekkäiden ihmisten kanssa. Eräs heistä vei Bonnien aikoinaan katsomaan jotain rock-bändiä, ja silloin Bonnie pääsi myös ensimmäistä kertaa backstagelle: toki siten, että flirttaili erään bändiläisen kanssa. Jo silloin Bonnie tajusi sen, että hän voisi helposti olla kiinni rikkaissa rokkistaroissa saadakseen paremman elämän. Tai no, paremman ja paremman - ei sekään kunnon elämää ollut. Oli se kuitenkin helpompaa kuin kotona oleminen. Niinpä Bonnie suurin piirtein eli eri bändien keikkabusseissa kahden vuoden ajan. Silloin tällöin kävi kotona, mutta hänen kuusitoistavuotissyntymäpäivänään se oli virhe. Isä Rick, joka oli humalassa, päätti nimittin rankaista tytärtään hänen elämäntavoistaan. Rick siis sananmukaisesti raiskasi oman tyttärensä. Sen jälkeen Bonnie ei suostunut enää palaamaan kotiin. Hän tiesi, että Rick tekisi kaikkensa löytääkseen hänet - siis siksi, että pelkäsi tyttärensä menevän poliiseille. Ei Bonnie sitä kuitenkaan tekisi. Sen sijaan hän aikoisi pakoilla menneisyyttään kaiken maailman bändien seurassa niin pitkään kuin vain pystyisi. Entiseen hän ei ainakaan palaisi.

"She's off the wall, out of her fucking mind, she's out of control"


Kova ja rääväsuinen ämmä. Siinä oikein hyvä ilmaisu kuvaamaan Bonnieta. Hän todellakin on se tyttö, joka ei anna muiden astua päälleen - tai ainakin vaikuttaa siltä. Hänellä on aina heitettävänä jokin koppava lause tai parikin, vaikka oikeasti häntä sattuu kerta toisensa jälkeen, kun joku sanoo hänelle yhdenkin pahan sanan. Bonnie on kuitenkin oikein hyvä esittämään ja saa piilotettua sen ämmänaamansa taakse. Tärkein asia tapauksen elämässä on kuitenkin bilettäminen. Hän juo lähes joka päivä ja polttaa tupakkaa - tietenkin muiden kustannuksella. Hän hakeutuu automaattisesti rikkaiden rokkistarojen joukkoon, koska Bonnie tietää, että he voivat kustantaa hänen bilettämisensä. Kun pää on täynnä, on helppoa unohtaa kaikki menneisyydessä tapahtunut. Bonnie nimittäin todellakin miettii sitä - ja paljon. Kenellekään hän ei siitä ole kuitenkaan kertonut, eikä varmasti tulekaan kertomaan, jos se on hänestä kiinni: Bonnie ei kaipaa kenenkään sääliä. Eikä hän totta helvetissä tunnusta, että on ollut heikko. Hänen olisi mielestään nimittäin pitänyt pystyä puolustautumaan, mutta sen sijaan antoi itsensä olla uhri. Bonnie tosiaan on erittäin kova itselleen monessakin asiassa. Itse asiassa tyttö on erittäin itsetuhoinen menneisyytensä takia, mutta ei koskaan ole uskaltanut riistää itseltään henkeään. Hänen olisi pitänyt tehdä se, mutta ei Bonnie ole pystynyt siihenkään.

Ystäviä Bonniella ei ole, eikä tyttö varmaan olisi kovinkaan hyvä ystävä kenellekään. Ei todellakaan. Hän saattaa silloin tällöin humalassa vaikuttaa mukavalta muita miellyttäessään, mutta oikeasti hän ei ole mikään ihanin persoona. Tai ehkä onkin. Ei Bonnie ole oikeastaan itsekään varma, millainen ihminen on. Sen hän kyllä tietää, että hän on saatanallinen flirtti. Hän voi olla ujo kukkanen tai kuuma viettelijätär, periaatteessa kuka vain, kunhan saa haluamansa miehen sänkyyn kanssaan. Hän tosiaan tekee kaikkensa sen eteen ja loukkantuu ihan varmasti, jos joku ei lankea hänen viehätysvoimansa alle. Harvoin niin kuitenkaan käy. Niin, Bonnie tosiaan pitää seksistä. Tai ei varsinaisesti seksistä, mutta siitä kontrollin tunteesta, jonka hän silloin saa. Ei hän seksin aikana koskaan alistu kenellekään, vaan sen sijaan hän on se, joka sanelee säännöt. Bonnie ei tämän määräilevän luonteensa takia todellakaan ole mikään romantikko. Rakkauteen Bonnie ei oikeastaan usko, koska ei sellaista ole koskaan tuntenut - eikä hän suoraan sanoen edes tunne, että kukaan voisi rakastaa häntä. Bonniella tosiaan on hyvin alhainen itsetunto, mutta sen hän peittää räväkän asenteensa alle. Yksin hän saattaa itkeä, mutta nopeasti hän saa kyyneleensä pyyhittyä. Kukaan muu ei saa kuulla niitä synkkiä ajatuksia, jotka vaivaavat Bonnieta päivittäin.

Bonnie näyttää ikäistään vanhemmalta (ja hyvä niin, koska hän valehtelee ikänsä joka kerta). Hänellä on monta tatuointia timmissa kehossaan, ja pituutta hän on saanut vain noin 160 senttimetrin verran. Hän kuitenkin saa nopeasti pituutta itselleen hyvinkin korkeilla koroilla. Bonnie korostaa kasvojensa piirteitä meikkaamalla. Ruskeasilmäinen, vaaleatukkainen. Pukeutuu rokahtaviin vaatteisiin ja näyttäkin oikealta rokkimimmiltä. Lävistyksiä Bonniella ei ole. Bonnie ei tee vartalonsa eteen yhtään mitään. Luulisi, että kaikki juominen aiheuttaisi hänelle kaljamahan, mutta toistaiseksi niin ei ole tapahtunut: eikä ihme, koska Bonnie syö ihan äärimmäisen vähän ja huonosti. Bonnie on siis suhteellisen huonokuntoinen tapaus niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ulkonäöstään Bonnie kyllä pitää todella paljon huolta, koska hän kokee, ettei olisi kukaan ilman nättiä naamaansa ja hyvää vartaloaan.


pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Sky Ferreira
Bonnie is a rpg character and has nothing to do with the person in the photos