Dawn Delilah O'Connell on syntynyt 2. toukokuuta vuonna 1987 Tennesseehen, Nashvillen kaupunkiin. Tällä hetkellä ikää on siis lasissa 29 vuoden verran. Vanhempien lisäksi perheeseen kuuluu pikkusisko Geena. Tällä hetkellä viihtyy sinkkuna ja on heteroseksuaali. Ei ole opiskellut high schoolin jälkeen ja nykyisin asuu Bronxissa pienessä yksiössä. Hieman epätoivoisesti yrittää elättää itsensä taidemaalarina ja tehden osa-aikaisia mekaanikon hommia.
Irlantilaiset juuret omistava
Dawn Delilah syntyi Ennis-isän ja Cassidy-äidin esikoistytöksi vuonna 1987. Seuraa Dawnille tuli jo vuoden kuluttua, kun pikkusisko
Geena Catríona Bree putkahti maailmaan. Dawnilla on siis aina ollut seuraa pikkusiskostaan. He molemmat ovat tosin aina olleet sen verran itsepäisiä, että heidän riitansa eivät ole olleet mitään pieniä. Kyllä Dawn kaikesta huolimatta on pikkusiskoaan rakastanut eikä koskaan ole toivonut tälle mitään pahaa. Maailma kuitenkin päätti toisin, ja osittain Dawn syyttääkin itseään Geenan huumekokeilusta, jotka johtivat vieroitukseen: punapää pikkusiskonsa sille ensimmäiselle diilerille oli esitellyt. Ei tietenkään tahallaan, mutta ei Dawn ole siltikään päässyt eroon syyllisyyden tunteesta.
Dawn on jo pienestä asti ollut poikatyttö. Hän ei ollut ikinä kiinnostunut mistään prinsessaleikeistä vaan autot ja dinosaurukset veivät aina voiton. Isänsä kautta Dawnilla olikin mahdollisuus oppia ihan oikeista autoista: Ennis omisti autokorjaamon. Utelias ja innokas tyttö siis pääsi opettelemaan jo silloin auton korjaamiseen liittyviä hommia. Hevostenkin kanssa tyttö pääsi tekemisiin heidän pienen hevostilansa takia. Dawn ei koskaan ollut pahemmin kiinnostunut hevosista, mutta teki siellä hommia joka tapauksessa pitkin hampain.
Koulu ei ole koskaan kiinnostanut Dawnia ja se heijastuikin hänen arvosanoihinsa. Häntä kiinnosti enemmän pyöriä poikaporukoissa ja juoda näiden kanssa kaljaa. Vaikka Dawnia pidettiinkin lesbona high schoolissa, hän onnistui myös menettämään neitsyytensä erään alkoholinhuuruisen illan jälkeen. Tyttöjä kavereina Dawnilla ei tosiaan ollut paljoa, mikä taisi johtua siitä, että häntä ei kiinnostanut tyttömäiset jutut. Siis high schoolissa se Dawnin erkaantuminen Geenasta varmaan sitten alkoikin. Geena oli niitä suosittuja tyttöjä, ja Dawn ei taas halunnut olla missään tekemisissä kyseisen ryhmän kanssa. Ei se ollut hänen juttunsa, mieluummin hän pyöri vähän omituisempien tyyppien kanssa ja haistatteli paskoja suosituille. Ehkä pientä kapinallisuuttakin Dawnista alkoi löytyä noihin aikoihin. Yhtäkkiä hän ei suostunut tekemään enää töitä hevostilalla vaan suostutteli vanhempansa siihen, että voisi olla vain autokorjaamolla. Meni muuten läpi.
Dawn (ihme kyllä) pääsi high schoolin läpi ja jäi sitten töihin isänsä autokorjaamolle. Muutama vuosi siinä vierähtikin, Dawn oli hankkinut oman asunnon vanhempien läheltä ja jopa nautti elämästään. Sitten vuonna 2009 Geena joutui vieroitukseen Dawnin kaikista auttamisyrityksistä huolimatta ja 22-vuotiaalle Dawnille syyllisyyden tunne oli liikaa. Hän muutti mitään sanomatta New Yorkiin miespuolisen ystävänsä luo. Isä ja äiti eivät tietenkään olleet asiasta iloisia, mutta joutuivat hyväksymään tyttärensä päätöksen. Siitä lähtien Dawn ei olekaan ollut minkäänlaisissa tekemisissä vanhempiensa tai siskonsa kanssa. Ei siihen välirikkoon liity mitään sen suurempia draamoja, se vain tapahtui vuosien kuluessa. Nykyään Dawnilla on jo kynnys ottaa yhteyttä sukulaisiinsa. Eikä häntä oikeasti edes taida kiinnostaa: elämä ilman riippakiviä ja huolta on helpompaa kuin alituinen huolehtiminen.
Dawnin elämä New Yorkissa onkin sitten ollut oikein mukavaa. Rahallisesti köyhää, mutta elämyksellisesti rikasta. Ensin hän teki mekaanikon hommia pimeänä, koska kukaan ei suostunut ottamaan häntä listoille ilman koulutusta. Mekaanikon hommat jäivät sitten vähän taka-alalle, kun Dawn päätti alkaa käyttää taiteellisia lahjoja hyväkseen. Vuoteen 2014 asti Dawn sai asua ystävällään - tai entisellä ystävällään, ystävyys kun muuttui rakkaudeksi - mutta sitten Dawnin oli lähdettävä, kun ero tuli eteen. Siitä lähtien Dawn onkin asunut yksinään Bronxissa ja nauttinut sinkkuelämästään ja elämisestä yksin. Nykyisin Dawnilla on hieman ongelmia elättää itsensä, mutta hän on siltikin onnellinen saadessaan tehdä asioita, joita hän rakastaa. Ei Dawn voisi edes kuvitella tekevänsä jotain siksi, että on pakko.

Vaikka Dawnin äiti ja sisko ovatkin suhteellisen naisellisia tapauksia, ei Dawn ole ainakaan heiltä luonnettaan perinyt. Hän ei nimittäin todellakaan tiedä mitään naisellisuuden saloja. Sen sijaan Dawn on toisinaan hyvinkin jätkämäinen kaikessa suoruudessaan ja äkkipikaisuudessaan. Tai ainakin Dawnista saattaa saada suhteellisen töykeän kuvan. Hän nimittäin kiroilee kuin merimies, töksäyttää joskus loukkaaviakin asioita eikä mieti mitä päästää suustaan. Tarkoituksella Dawn ei kuitenkaan ole ilkeä tai luotaantyöntävä. Hän on perusluonteeltaan yksinkertaisesti räväkkä. Ja jääräpäinen. Itse asiassa juuri jääräpäisyys on hyvinkin vallitseva luonteenpiirre hänessä. Hän nimittäin toisinaan ärsyttävyyteen asti seisoo sanojensa takana. Eikä hän tykkää tunnustaa olevansa väärässä. Joskus hän kyllä saattaa alistua siihenkin, ihan ihmisestä riippuen.
Dawnissa on aina ollut vähän kapinallisen ja anarkistin vikaa. Ei hän marssi missään mielenosoituksissa tai vastaavissa, mutta pyörittelee aina silmiään nyky-yhteiskunnan menolle ja ajattelee mielellään
outside the box. Dawn onkin hyvin taiteellinen persoona ja se taitaa johtua hänen vaihtelevasta tunne-elämästään. Dawn tuntee asenteella
kaikki tai ei mitään ja se pätee myös ihmissuhteisiin. Sosiaalisena ihmisenä Dawnilla on toki paljon ystäviä, mutta ei monia sellaisia, joille hän voisi uskoutua. Eikä Dawn kyllä pahemmin edes uskoudu. Hän ei ole tottunut näyttämään heikkouksiaan, koska se altistaa hänet vaikutuksille. Punapään räjähtävä tunne-elämä tekee hänestä myös suhteellisen aggressiivisen. Hän ärsyyntyy helposti ja kun hän suuttuu, on siitä leikki kaukana. Dawn saattaa vaikka hyökätä kimppuun jos tarve vaatii. Dawn ei ole harjoitellut itsepuolustusta ja on periksiantamaton, eli ne tilanteet loppuvat usein huonosti Dawnin kannalta.
Dawn ja parisuhteet ovat aina olleet suhteellisen surkuhupaisa yhdistelmä. Säätöjä on ollut aika moniakin, mutta ne ovat lähes aina loppuneet sen takia, että Dawn kyllästyy. Ei Dawnia mitenkään sitoutumiskammoiseksi voi kutsua, mutta hän ei pidä siitä, kun joku ihminen alkaa roikkua hänessä kuin takiainen. Dawn on kuitenkin ihan tyttöystävämateriaalia niin halutessaan. Jos hän löytää aidosti kiinnostavan miehen, Dawn kyllä tekee kaikkensa tämän eteen. Nykyään se on kuitenkin vaikeaa nirsolle naiselle. Punapää ei välitä romantiikasta mitenkään erityisemmin, itse asiassa liian romanttisen miehen kanssa hän ei varmaan pystyisi edes olemaan. Silloin tällöin ne siis kestää, mutta jos niitä esiintyy liian paljon, Dawn saa miehestä vain limaisen kuvan.
Jonkin verran Dawn poikatyttömaisyydestään huolimatta pitää huolta ulkonäöstä. Hän esimerkiksi on jo teini-ikäisestä asti värjännyt oikeasti vaaleaa hiuskuontaloaan punaiseksi, koska on kiintynyt siihen väriin itsellään. Kulmatkin hän värjää punertavan sävyisiksi, jotta ne sopisivat hiusten väriin. Vihreäsilmäinen, kulmikkaat kasvot. Pituutta Dawnilta löytyy 171 senttimetrin verran ja paino pyörii 60 kilossa ja alempana. Dawn on ruumiinrakenteeltaan hoikka ja jokseenkin lihaksikas. Hän ei pidä vartalostaan huolta millään tavalla, eli mekaanikon työt pitävät hänet fyysisesti kunnossa (ja ilmeisesti myös hyvät geenit). Vaikka onkin poikatyttö, Geena on opettanut siskonsa väkipakolla meikkaamaan ja laittamaan hiuksensa. Joskus erityistapauksissa Dawnin siis saattaa nähdä meikkiä kasvoillaan ja hiukset laitettuna. Pukeutumistyyli ei ole mitenkään erityinen, luottaa useimmiten farkkuihin, t-paitoihin ja toppeihin. Mekkoja karttaa, mutta sellaisenkin saattaa sujauttaa päälleen esimerkiksi treffeille. Hyvää tyylitajua Dawn ei tosin omista, eli hänen asukokonaisuutensa saattavat toisinaan olla outoja tai eivät vain sovi yhteen. Asusteiden päälle ei ainakaan tajua mitään. Kaksi tatuointia:
kädessä ja
jalassa.
pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Alexandra Breckenridge
Dawn is a fictional character and has nothing to do with the person in the photos