
Ivy Elizabeth Bloom on syntynyt 14. marraskuuta vuonna 1990 Australiaan, kuuluisaan Sydneyn kaupunkiin. Tällä hetkellä ikää on siis lasissa 24 vuoden verran. Isän lisäksi perheeseen kuuluu isovelipuoli Felix ja nuorempi veli Thomas. Perheen äiti on menehtynyt vuonna 2002. Tällä hetkellä nauttii sinkkuna elämisestä ja on kiinnostunut miehistä eli seksuaaliselta suuntautumiseltaan on hetero. Haluaisi opiskelemaan journalismia, mutta nyt on päässyt suhteilla harjoittelijaksi Australian Vogueen. Harjoittelijan työnsä takia asuu Alexandriassa, New South Walesissä eli Australiassa. Muuttaa New Yorkiin, jos pääsee opiskelemaan.
Australiassa oli mitä kaunein päivä, kun
Ivy Elizabeth syntyi vanhempiensa esikoiseksi vuonna 1990 toivottuna lapsena. Kovinkaan kauaa yksin hän ei kuitenkaan kerennyt olla, kun vain vuosi Ivyn jälkeen
Thomas Scott saapui maailmaan. Ivyn lapsuus oli kaikin puolin mukava. Vaikka hänen vanhempansa olivat vain keskituloisia, niin hän leikki mielellään pikkuveljensä kanssa. Erityisen läheiseksi Ivy kuitenki tuli isovelipuolensa
Felix Emmanuelin kanssa. Kun tämän äiti kuoli Felixin ollessa kahdeksan, hänet lähetettiin Noah-isän luokse Australiaan. Koko perhe, jopa äiti Alexandra, otti lapsen avosylin vastaan. Ivystä ja Felixiltä tulikin lähes erottamaton kaksikko, vaikka he ovatkin keskenään ihan erilaisia. Felix oli aina heistä se hiljaisempi ja Ivy teki itsestään numeron. Thomas putosi johonkin siihen väliin, ehkäpä hän muistutti hitusen enemmän siskoaan kuin velipuoltaan. Ivy on kuitenkin aina ollut se sisaruksista rohkein ja menevin. Toisinaan jopa tyhmänrohkea - monta kertaa Ivy rikkoi vanhempiensa sääntöjä ja joutui ongelmiin. Poliisien kanssa hän ei kuitenkaan ole koskaan joutunut tekemisiin. Ivy ei antanut sellaisen tapahtua.
Ivyn junior high school lähti pyörimään oikeinkin hyvin. Hän oli luokkansa fiksuimpia oppilaita ja osoitti olevansa hyvinkin fiksu jo aikaisessa vaiheessa. Määrätietoisuutensa vuoksi hän olikin yksi luokkansa parhaimmista oppilaista. Sosiaalisesti hän oli myös oikein taitava, hän oli jo ihan lapsesta asti mitä suosituin tyttö, jonka kanssa kaikki halusivat leikkiä. Silloin Ivy ei kuitenkaan vielä kunnolla ajatellut mitään sosiaalista asemaansa, kunhan nautti huomiosta eikä pitänyt sitä sen kummempana asiana. Junior high schoolin loputtua vuonna 2002 Ivyn elämässä sitten tapahtui mitä kamalin asia: hänen äitinsä kuoli. Alexandralla puhkesi päästä verisuoni, mikä aiheutti aivoverenvuodon eikä asialle ollut pahemmin mitään tehtävissä. Totta kai Ivy suri äitiään ja pitkään, itse asiassa hän joutui käymään ammattiauttajallakin asian takia, mutta varsinaista kunnon surutyötä muiden läsnäollessa Ivy ei suostunut käymään. Vain velipuoli Felix taisi tietää, mitä Ivyllä oikeasti pyöri päässään. Äidin kuolema nimittäin oikeasti oli vaikuttanut paljonkin Ivyyn: hän oli menettänyt lähemmän vanhempansa ja naisen mallinsa. Nyt hänen elämässään oli enää vain kaksilahkeisia.
Äidin kuoleman jälkeen koko perhe muutti Yhdysvaltoihin, New Yorkiin isän töiden perässä. Työviisumin saaminen oli suhteellisen vaivatonta ja perheensäkin Noah sai lähes vaivattomasti mukaan. Muutto ei ollut Ivylle mitenkään raskas, koska sosiaalisena tapauksena hän sai itselleen nopeasti uuden ystäväpiirin eikä hänen arvosanansakaan laskeneet ollenkaan äidin menetyksestä huolimatta. High schoolissa Ivy oli se kuuluisa
Queen Bee, jota kaikki ihailivat syystä tai toisesta ja Ivy todellakin nautti asemastaan. Juurikin high schoolissa Ivy oppi käyttämään hyväkseen ulkonäköään ja hurmaavaa luonettaan, ja ehkäpä hän muuttui luonteeltaan myös kovemmaksi kuin aikaisemmin. Ivy piti asemastaan kiinni kynsin ja hampain. Hän oli kova bilettämään ja neitsyytensäkin hän menetti 14-vuotiaana. Ivy ei kyllä kerskaillut sillä, mutta sen jälkeen hän alkoi harrastaa irtosuhteita hyvinkin paljon. Viimeisenä opiskeluvuonna Ivy tapasi vuotta nuoremman
Cris Bennettin, pojan, johon Ivy ihastui lähes heti. He alkoivatkin seurustella ja itse asiassa he seurustelivat aina high schoolin loppuun asti. Cris oli Ivyn ensirakkaus, ja hän kuvitteli viettävänsä tämän kanssa suurin piirtein koko loppuelämänsä, mutta elämä - tai isä - päätti toisin. Heti high schoolin loputtua Ivy muutti perheineen Dusseldorfiin, Saksaan, eikä häneltä paljoa asiasta kyselty. Tai siis kaikki paitsi Felix lähtivät mukaan. Felix oli saanut niin kivan työpaikan itselleen, ettei hän tahtonut menettää sitä ja pyysi lupaa saada jäädä Yhdysvaltoihin. Surulliset hyvästit heitettiin, mutta totta kai yhteyttä pidettiin edelleen sen jälkeen ja vierailuja oli puolin ja toisin.
Saksa taisikin olla ainoa paikka, jossa Ivy ei koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi. Oli hänellä kavereita ynnämuita, kiva työpaikka saksalaisessa muotitalossa, mutta ei se kuitenkaan ollut hänen juttunsa. Niinpä hän pääsi vuonna 2010 takaisin Australiaan ja hän muutti äidin puolen isovanhempiensa luo. Australian puolella hän alkoi luoda itselleen nimeä muotipuolella tapaamalla ensin yhden merkittävän ihmisen ja sitten taas muutaman lisää. Samalla hän työskenteli pienessä merkkivaateputiikissa ja teki mallikeikkoja, mutta hän oli päättänyt päästä Vogueen harjoittelijaksi. Se ei ollut helppoa, koska he eivät tahtoneet riveihinsä naista, joka ei edes opiskellut journalismia tai muotialaa, mutta vuonna 2012 suhteiden ansiosta hän ansaitsi paikkansa siellä. Nyt hän on ollut siellä jo muutaman vuoden, eikä hänellä ole minkäänlaista mahdollisuutta edetä urallaan osaamisesta huolimatta, koska hänellä ei ole koulutusta. Ivy siis on hakenut opiskelemaan New Yorkiin journalismia ja mikäli pääsee sisään, hän aikoo muuttaa sinne. New Yorkissakin kun on Voguen päätoimisto - ja vielä isompi sellainen. Ties, vaikka Ivy vielä joskus istuisi siellä toimitusjohtajan työhuoneessa.

Ivy on ihminen, joka ottaa haluamansa vaikka väkisin. Monet ovatkin suorastaan kadehtineet naisen määrätietoista luonnetta. Jo lapsesta asti Ivy on tosiaan tiennyt mitä tahtoo ja tehnyt töitä saavuttaakseen tavoitteensa. Hän on siis hyvinkin kärsivällinen mitä tulee tavoitteiden saavuttamiseen. Mitä muihin asioihin tulee, no, niissä Ivy ei ole kovinkaan kärsivällinen. Sen sijaan Ivy on niitä ihmisiä, jotka ovat koko ajan liikkeessä ja aktiivisia eivätkä tahdo olla hetkeäkään paikoillaan. Monet pitävät Ivyä lähes röyhkeänä hänen periksiantamattoman ja suoran luonteensa takia. Ivy sanookin asiat juuri niin kuin ne ovat eikä todellakaan pyytele anteeksi. Hän onkin ehkä ollut aina se pahin
bitch, joka on käyttänyt hyväkseen häikäilemättä vetovoimaansa ja manipulointitaitojaan saavuttaakseen tavoitteensa. Osaa kietoa siis ihmisen kuin ihmisen pikkusormensa ympärille. Harvoin Ivy tekee kuitenkaan mitään varsinaisesti pahuuttaan - hän vain tahtoo osoittaa olevansa korkeassa asemassa eikä suostu tyytymään vähempään. Äärimmäisen kostonhimoinen mutta toisaalta myös älykäs. Hyvin pelottava vihollinen siis. Ivy on hyvin luova ja esteettinen. Sen vuoksi muotiala ja journalismi ovatkin hänelle mitä parhaimpia aloja. Rakastaa juhlimista ja onkin baanalla lähes joka viikonloppu. Ivy on periaatteessa hyvinkin kova luonteeltaan, mutta se taitaa johtua siitä, että hän on elänyt suurimman osan elämästään ilman äitiä. Toisinaan Ivystä löytyy myös tarvittua pehmeyttäkin.
Ivyn ystäväpiiri on aina ollut laaja. Se johtuu luultavasti siitä, että nainen lähes vaatii itselleen ystäviä eikä päästä näitä mielellään pois hyppysistään. Laaja ystäväporukka nimittäin merkitsee Ivylle valtaa ja suosiota. Hurmaavana mutta myös vaarallisena naisena Ivy onkin aina ollut se
Queen Bee missä on ikinä ollutkaan. Toisia ystäviään Ivy käyttääkin suurimmaksi osaksi vain hyväkseen, ja aitoja ystävyyssuhteita hänellä on vähän. Heille Ivy on kuitenkin äärimmäisen uskollinen, mutta valitettavasti on sen verran itsekäs, että pelastaisi itsensä ennemmin kuin heidät. Menestyksensä taatakseen Ivy ei olekaan sekaantunut vastakkaisen sukupuolen edustajiin aikoihin. Ainut vakava suhde hänellä onkin ollut Crisin kanssa, mutta se kariutui, kun muutto takaisin Australiaan tuli eteen. Sen jälkeen Ivy onkin harrastanut vain irtosuhteita eikä edes kaipaa muuta. Ehkä. Kai toinen ihminen rinnalla on kiva ajatus - kunhan tämä ei tule tulevaisuuden esteeksi.
Ivy on aina ollut hyvin kaunis ja oppinut käyttämään sitä hyväkseen jo teini-ikäisestä. Hänellä on pitkät ja ruskeat hiukset, joita hän on kasvattanut ja vaalinut jo lapsesta saakka. Ne ovatkin äärimmäisen hyvässä kunnossa oikeanlaisen hoidon ansiosta. Ivyllä on vihertävänruskeat hiukset, joissa asuu aina tietty ilkikurinen pilke. Ivyn iho on luontaisesti lähes täydellinen eli hän ei pahemmin käytä meikkivoidetta, silmiään ja kulmiaan hän kyllä korostaa päivittäin. Ivy on jopa 178 senttimetriä pitkä ja sen takia onkin satunnaisesti tehnyt mallin hommia. Liikuntaharrastuksia häneltä löytyykin monia. Eniten hän on varmasti jo lapsena aloitetun harrastuksen baletin parissa, mutta hän käy myös salilla ja hölkkälenkeillä ja kokeilee vähän kaikkia muitakin urheilulajeja mahdollisuuksien mukaan. Jokin itsepuolustuslaji Ivyn olisi tarkoitus opetella jossain vaiheessa, mutta ainakaan vielä sitä ei ole tapahtunut. Ivy on hyvin muodikas ja rakastaakin laittaa päälleen kauniita vaatteita. Merkkivaatteita naisella ei pahemmin ole, mutta hän on oppinut yhdistelemään kaupoista hankittuja vaatteita niin, että ne näyttävät hyvinkin laadukkailta. Ivy seuraa tarkkaan asioita, jotka ovat muodissa ja usein meneekin massan mukana.

pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Phoebe Tonkin
Fictional character so has nothing to do with the person in the photos