LEAH NATALIE LANCASTER ∙ ∙∙ 09121988 ∙ ∙∙ LESBIAN ∙ ∙∙ SINGLE ∙ ∙∙ BAR OWNER ∙ ∙∙ 221 BROOK AVENUE

Claude Lancaster ja Dina Atkins tapasivat vuonna 1987, viettivät yön yhdessä ja siitä seurasi perinteinen huolimattomuusvirhe: raskaus. Dina oli kotoisin keskituloisesta perheestä ja sama tarina oli Claudella, joten periaatteessa lapsella ei tulisi olemaan mitään hätää. Niinpä kaksikko päätti pitää sen. Yhdeksän kuukauden yhteinen taipale kuitenkin johti siihen asti, että Dina ja Claude rakastuivat. Vuonna 1998 syntynyt
Leah Natalie Lancaster siis syntyi oikeasti onnellisen perheen keskelle New Yorkin Brooklyniin. Kolmen vuoden päästä, eli vuonna 1991, hänelle syntyi vielä pikkusisko
Becca Evelyn, joten Leah sai elämäänsä hyvät eväät. Beccan jälkeenkin syntyi vielä kaksi sisarusta:
Marcus Emmanuel vuonna 1992 ja
Sabrina Faye vuonna 1994. Lapsuusaika Leahilla oli siis auvoisaa aikaa. Hän oli sosiaalinen ja reipas lapsi, jonka ei tarvinnut huolehtia mistään ja kaikki oli helppoa. Tietenkin tytöntyllerölle annettiin vastuuta jo pienessä iässä, mutta vielä noihin aikoihin hänen ei tarvinnut stressata liikaa. Koulunkin hän sai aloittaa kaikessa rauhassa, ja ensimmäinen kouluvuosi hänellä menikin oikein hienosti. Tällöin vaikutti siltä, että mikään ei voisi mennä pieleen; että perhe saisi koko loppuelämänsä elää yhdessä ilman minkäänlaista huolta. Kaikki olivat tyytyväisiä, sisarukset tulivat toimeen keskenään ja rahaa riitti aina ainakin sen verran, että kaikki saivat vaatteita, katto pysyi pään päällä ja ruokaa oli aina pöydässä.
Se kupla kuitenkin puhkesi Leahin ollessa kahdeksanvuotias vuonna 1996. Silloin nimittäin tapahtui asia, joka syöksi koko perheen elämän raiteiltaan: perheen isä Claude kuoli ostoskeskuksen ampumavälikohtauksessa. Silloin Leah sai kokea ensimmäistä kertaa menettämisen karun kosketuksen, mutta kaikista kovin tämä tilanne oli Dinalle. Ensimmäiset kaksi vuotta hän pinnisteli töissä lastensa takia ja teki kaikkensa heidän eteen. Kuitenkin Leah muistaa vieläkin sen yön, kun äiti tuli kotiin vähän ihmeellisemmän näköisenä. Oli vuosi 1999, ja Leah oli silloin yksitoistavuotias. Sinä iltana Dina oli maistanut ensimmäisen kerran huumeita, ja silloin koko perheen tilanne muuttui. Kaikki tapahtui nopeasti. Dina toi näytille uuden miehen, Ashtonin, joka hetken kuluttua paljastui huumeiden kanssa pelaavaksi tapaukseksi. Yhtäkkiä äiti ei enää hoitanutkaan lapsiaan, vaan sysäsi aina kaikki hommat perheen vanhimmaiselle eli Leahille. Yksitoistavuotiaalle Leahille tälläinen oli käsittämätöntä. Hänenkö pitäisi huolehtia sisaruskatraastaan? Hitto soikoon, hänen pitäisi huolehtia koulustaankin. Leah yrittikin tehdä niin samalla, kun laittoi sisaruksilleen ruokaa ja hoiti heidät kouluun. Leahin itsensä koulumenestyshän siinä kärsi; numerot laskivat, eikä enää mikään aine kiinnostanut, vaikka aluksi hän oli suorastaan loistanut taideaineissa ja kielissä. Kun Leahille karttui ikää, ei se enää edes harmittanut häntä. Ei häntä harmittanut se, että hänellä ei enää ollutkaan vapaa-aikaa, tai se, että koulumenestys kärsi. Hänellä oli vain perheensä ja sisaruksensa; äiti oli ollut menetetty tapaus jo pitkän aikaa. Äiti käytti kaikki Ashtonin antamat rahat itseensä, eivätkä lapset loppujen lopuksi saaneet edes vaatteita itselleen. Sen vuoksi Leah näpisti kaupasta ensimmäistä kertaa vain kolmetoistavuotiaana, kun halusi itselleen kauniin paidan.
Leahin näpistely vain paheni silloin, kun hän aloitti high schoolin vuonna 2003. Pian se näpistely ei ollut enää pientä, vaan hän huomasi näpistelevänsä useammin ja enemmän. Kaupoista katosi niin vaatteita, koruja kuin elintarvikkeitakin, kun Leah yritti saada rahaa. Normaali äiti olisi varmasti ihmetellyt sitä, että miten lastensa päälle oli ilmestynyt uusia vaatteita, mutta Dina ei reagoinut mitenkään. Hän oli täysin huumeiden sokaisema - varsinkin, kun huumekauppa oli tuotu jo heidän taloonsa asti. Heidän Brooklynin asunnon keittiössään säilytettiin ties mitä pillereitä, ja siellä pyöriteltiin valmiita sätkiä myyntiin. Leah yritti aina suojella pikkusisaruksiaan siltä näyltä, mutta loppujen lopuksi se oli ihan turhaa: he kuitenkin eksyisivät keittiöön. Luojan kiitos hänen sisaruksensa olivat tuolloin jo iäkkäämpiä, nuorimmainenkin oli kymmenen, eli he tajuaisivat pitää suunsa kiinni. Ja pystyivät jo pikkuhiljaa huolehtimaan itsestään. Ainakin sen verran, että Leah pystyi pikkuhiljaa keskittymään vapaa-ajan elämäänsä. Se ei ollut mitenkään loistokasta: ei hän pyörinyt rikkaiden piireissä, vaan enemmänkin niiden pahisten seurassa. Leah saattoikin muistuttaa vähän koulukiusaajaa sen kylmän ja piikikkään asenteensa takia, vaikka useimmille olikin kujeileva ja flirttaileva. Tätä sai todistaa varsinkin eräs tyttö, jonka kanssa Leahilla oli juttua pidempäänkin. Koskaan Leah ei edes kuvitellut olevansa kiinnostunut miehistä, vaan tiesi aina, että naiset olivat se hänen juttunsa. Se ei kuitenkaan haitannut häntä millään tavalla. Eikä haitannut hänen perhettäänkään. Okei, eivät he edes tienneet siitä, koska kukaan ei koskaan tullut käymään Leahin luona.
Senior-vuonnaan, eli vuonna 2006, Leah jätti high schoolin kesken. Hänen arvosanansa olivat pohjamudissa, opettajat huohottivat niskaan ahdistellen ja se ei tuntunut enää luontevalta, eli luontaisesti fiksu likka heittäytyi tyhmäksi ja lopetti koulutuksensa kesken. Tämä taisi olla niitä harvoja tapauksia, kun Dina reagoi jotenkin lastensa tekemisiin. Hän uhkasi kertoa Leahin näpistelyistä, mutta se oli turhaa: Leah kertoisi taas äitinsä huumetouhuista. Sen riidan iltana Leah lähti kotoa raivoissaan. Hän vihasi äitiään. Hitto, hän vihasi sitä Ashtoniakin, jolla oli silloin tällöin pokkaa tarjota huumerahojaan Leahille tietynlaisia palveluksia vastaan. Koskaan Leah ei ollut alistunut. Hän oli kyseisten ihmisten kanssa tekemisissä vain siksi, että voisi suojella pikkusisaruksiaan. Nuorin oli tällöin kolmetoista, joten osasi jo suojella itseään, mutta silti - ei Leah voinut heitä hylätä. Valitettavasti hän ei voinut aina pitää siitä kiinni. Oli vuosi 2008 ja Leah oli 20, kun hän jäi kiinni näpistelyistään. Vankeustuomiohan siitä oli edessä. Leah ei kuitenkaan voinut sietää sitä ajatusta, että hän jättäisi vain viisitoistavuotiaan pikkusiskonsa huumeiden armoille. Niinpä Leah kertoi kaiken. Niin Leah kuin hänen äitinsäkin siis joutuivat vankilaan - erillisiin, tosin. Leahin nuorin sisarus taas otettiin huostaan.
Leahilla oli edessään neljän vuoden tuomio. Muutaman ensimmäisen kuukauden hän surkutteli nuorimmaisen Sabrinan kohtaloa; sitä, että minne hän mahtaisi joutua. Siihen ei kuitenkaan ollut kauaa aikaa. Ei, kun Leahin oli noustava sosiaalisessa asteikossa. Neljää vuotta hän ei kuitenkaan viettäisi epäarvostettuna. Eikä niin käynytkään. Leahista tuli arvostettu, ehkä jopa hieman pelätty, osa sitä kyseistä naisvankilaa.
Lesbian actionkukoisti ja hän sai uusia, hyviä ihmissuhteita - siis mitä valitettavaa siinä oli? Toisinaan piti valmistautua henkisesti käsirysyihin, mutta Leah ei niissä jäänyt koskaan toiseksi. Tärkein ihmissuhde hänelle oli vanhempi nainen Maude, joka oli joutunut vankilaan murhasta. Vankilasta vapauduttuaan vuonna 2012 Leah kuitenkin sai töitä juuri Mauden avulla. Kyseinen nainen nimittäin omisti baarin - räkälän - Bronxissa, ja Mauden mukaan Leahin kaltainen nainen saisi sieltä töitä. Niin kävikin.
Bloodhound oli moottoripyöräilijoiden suosiossa, ja sinne Leah eksyi töihin. Nautti siitä. Asui aluksi baarin tiloissa, mutta muutti loppuvuodesta 2012 omaan asuntoonsa Bronxiin. Alkuvuodesta 2014 Leah sai sitten
Bloodhoundin omiin nimiinsä, kun Maude kuoli vankilassa puukotusvälikohtauksen takia. Leah aikoi pitää baarin pystyssä kunnialla, ja nyt keskittää suurimman osan energiastaan baarin ylläpitoon ja naisten pyörittämiseen. Adrenaliinitasonsa hän pitää koholla näpistelemällä tavaroita itselleen silloin tällöin. Leah on tällä hetkellä tyytyväinen elämäänsä ja yhteyksissä kolmeen sisarukseensa. Nuorin eli Sabrina on vielä hukassa.

Leah on ihminen, jonka ulkonäkö luultavasti yllättää. Kuitenkin, kun hänen huulillaan näkee sen ominaisen keljun hymyn, tietää heti, mikä hän on naisiaan. Kyllä, Leah on omalla tavallaan
badass. Ei kuitenkaan sillä esittävällä tavalla, vaan se on osa hänen persoonaansa. Hän ei siis heti näytä sinulle keskisormea tai ole hakkaamassa sinua siihen paikkaan, mutta hän kyllä saattaa vaikuttaa pelottavalta merimiesmäisen kiroilunsa ja muutenkin eläväisen kielenkäyttönsä takia. Eikä sitten tarvitse itkeä, jos olet itse aloittanut naiselle vittuilun: Leah kyllä antaa sitä takaisin. Oikeastaan ihan varmasti hakkaa tappelun hänen kanssaan aloittaneen ihmisen. Äärimmäisen äkkipikainen. Joku voisi sanoa myös, että epätasapainoinen. Leah voi hetkessä olla se kujeileva ja virnuileva itsensä, kun taas yhtäkkiä muuttua tavaroita heitteleväksi ämmäksi. Pelottaa monia juuri tämän luonteenpiirteensä vuoksi. Reagoi asioihin hetimmiten ja on äärimmäisen spontaani. Ei jää koskaan seisomaan tumput suorassa, vaan tarttuu jokaiseen tehtävään ja suorittaa sen loppuun asti. Liberaali tapaus. Arvostaa erilaisuutta ja monimuotoisuutta, ei ole missään nimessä rasistinen ketään kohtaan. Saattaa innostua vaikka mielenosoituksista.
Ystäviä? Kyllähän niitä löytyy. Vihamiehiä? Enemmän kuin ystäviä. Leah on nimittäin sen verran häikäilemätön ihminen, että jotain tahtoessaan hän saa vaikka miljoonia vihamiehiä, ennen kuin luovuttaa. Joka tapauksessa, ystävilleen äärimmäisen luotettava ja suojelee heitä loppuun asti. Sama pätee perheeseen - oikeastaan varsinkin perheeseen. Hän luottaa sataprosenttisesti vain ja ainoastaan sisaruksiinsa, ja kärsii vieläkin siitä, että nuorimmainen on hukassa. Ihmisiin luottaminen ei ylipäätään taida kuulua niihin vahvuuksiin; esimerkiksi baarihommissa hän tekisi mieluiten kaiken itse. Sen vuoksi baarissa taitaa olla töissä vain hänelle lähimpiä henkilöitä. Mitä sitten tulee muihin ihmissuhteisiin? No, Leah ei oikein taida tuntea sanaa seurustelu. Hän on kyllä säätänyt kaikenlaisten naisten kanssa ja joskus pidemmänkin aikaa, muttei ole löytänyt vielä henkilöä, johon haluaisi kahliutua hyvin pitkäksi aikaa. Hän on kuitenkin ikuinen etsijä ja seikkailija, joka nauttii haasteista ja flirttailusta. Flirttaileva jos jotain hän tosiaan on: hän hiplaa, puhuu, vihjailee. Ei todellakaan siis kainostele missään tilanteessa. Naisystävänä toimiminen Leahille on siis tuntematonta. Luultavasti hän ei koskaan edes tunnustaisi seurustelevansa, vaan parisuhteessakin harrastaisi seksiä ties kenen kanssa. Saattaisi kyllä osata sitoutua, jos löytäisi jonkun aidosti mielenkiintoisen tapauksen. Vielä sitä päivää ei kuitenkaan ole näkynyt.
Tasan 168 senttimetriä pitkä. Jäänsiniset silmät sopivat aika hyvin hänen pelottavaan imagoonsa, mutta ei hän muuten niin pelottava ole. Nainen näyttää oikeastaan lähes keijukaismaiselta kevyen (joskin lihaksikkaan) vartalonsa takia, eivätkä vaaleat hiukset ainakaan ihmisiä pelota. Mutta Leah kaikesta huolimatta kantaa itsensä hyvin vahvan oloisesti, mikä tekee hänestä
badassin. Pukeutuu siihen mihin haluaa. Toisina päivinä näyttää siis ihan rekkalesbolta, kun toisina hän taas on kuin mikäkin hienoin leidi. Hygieniasta ei tämän kohdalla ole mitään kummempaa mainittavaa: se on täysin normaalia. Vartalostaan Leah pitää huolta kuntosalireissuillaan. Varsinkin nyrkkeily on hänen mielipuuhaansa. Opiskeli myös aikoinaan itsekseen karatea, mutta ei omista siinä mitään tiettyä vyötä. Tatuointeja löytyy. Vasen
käsi on lähes kokonaan leimattu. Vasemmasta reidestä löytyy taas
tällainen tatuointi. Ne kaksi tatuointia ovat Leahin kalliimpia aarteita, ja hän haluaa niitä ehdottomasti lisää jonain päivänä.
pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Natalie Dormer