Koko nimi on LUCAS IAN GREYSON - kutsutaan nimillä Luke, Lucas, Lucky Luke
On SYNTYNYT 13. helmikuuta 1998 @ Miami, Florida - iältään siis 18-VUOTIAS
Nyt PARISUHTEESSA - seksuaaliselta suuntautumiseltaan HETEROSEKSUAALI
Tällä hetkellä LUSMUAA KOTONA - mukana bänditouhuissa ja SOITTAA RUMPUJA
ASUU edelleen vanhempiensa luona MIAMISSA - suunnittelee muuttoa yksiöön




Aurinkoisessa Floridassa, tarkemmin sanottuna Miamissa, elettiin ilon hetkiä, kun Tabitha ja Derek Greyson saivat esikoisensa Oliver Jamesin. Lentoemäntä-äiti ja lentäjänä työskentelevä isä olivat yrittäneet jo pitkään hankkia lasta, ja olivat loppujen lopuksi joutuneet turvautumaan hedelmällisyyshoitoihin, jotka luojan kiitos toimivat heidän tapauksessaan. Ne toimivat niinkin hyvin, että vain vuotta myöhemmin syntyi kaksi muuta lasta, siis kaksoset Isabella Ilene ja Dakota May. Kun kaksi vuotta oli kulunut, syntyi sitten vielä reipas pojankloppi nimeltä Lucas Ian. Pienen perheen elo olikin jo alusta asti suhteellisen idyllistä: lapset olivat terveitä ja hyväpalkkaisilla vanhemmilla oli varaa ostaa lapsille vaikka ja mitä. Kukaan lapsista ei kuitenkaan käyttänyt sitä mitenkään erityisesti hyödykseen vaan heidät opetettiin heti siihen perinteiseen ajatusmalliin, että raha ei kasva puissa.

Koska Luke on perheen kuopus, on häntä aina vahdittu vähän tarkemmin kuin muita. Toisaalta kuopuksena oleminen on tuonut hänelle aina myös etuja, esimerkiksi vähän enemmän hemmottelua ja lellimistä. Mitään lellittyä kakaraa Luke ei kyllä muistuta. Itse asiassa hän on lähes aina ollut suhteellisen vaatimaton mitä tulee materiaan. Ei häntä - toisin kuin siskojaan - ole pahemmin kiinnostanut vaatteet tai mikään muukaan, vaikka hyvätuloisten vanhempien takia hän onkin tottunut käyttämään vähän parempia vaatteita kuin monet muut. Sen sijaan isoveli-Oliverin kanssa Lukella on ollut hyvin samankaltaisia mielenkiinnon kohteita ihan pienestä asti. He ovatkin olleet lähes erottamaton kaksikko, mistä Tabitha ja Derek eivät ole olleet kovin innostuneita. Lukea on kuitenkin rajoitettu pienestä saakka enemmän kuin Oliveria ja nykyään hän onkin aika kapinahenkinen. Nkykyään hän on oikeastaan vielä pahempi täystuho kuin isoveljensä. Aina pienestä lapsesta asti hänen elämästään on vienyt paljon aikaa rumpujen soitto, ja se jos jokin on toisinaan ajanut Luken vanhemmat ja sisarukset raivon partaalle: asuvathan se sentään samassa taloudessa ja Luken on saatava harjoitella niiden soittoa.

Luke on ollut aina äärimmäisen sosiaalinen ja high school hänellä taisi mennä enemmänkin ystävien kuin opiskelujen parissa. Ei Lukea oikein jaksanut kiinnostaa - ehkä siksi, että hän ei ollenkaan tiennyt mitä tahtoo tulevaisuudessa. Eikä tiedä muuten mitenkään. Eniten hän olisi halunnut lähteä Oliverin mukaan maailmalle, mutta valitettavasti hänen vanhempansa eivät suostuneet siihen ja niinpä Luken oli pakko käydä koulu loppuun hammasta purren. Luke oli sellainen keskinkertainen oppilas lukemattomuudesta huolimatta. High schoolissa hänet tunnettiin bile-eläimenä ja hän nautti itse asiassa myös naistenmiehen maineesta. Lukella ei tosiaan ollut high schoolin aikana ketään vakituista tyttöystävää vaan hänen seuralaisensa vaihtui tiuhaan tahtiin. Eikä hän välttämättä vielä noihin aikoihin olisi edes halunnut seurustella vakituisesti vielä tuolloin. Totta kai hänellä oli jotain enemmän ja vähemmän vakavia ihastuksia, mutta niistä ei koskaan poikinut mitään suurempaa. Sitä paitsi, hän perusti parin kaverin kanssa bändinkin ensimmäisenä vuotena eikä harjoittelulta varmaan olisi jäänyt aikaa tyttöystävälle.

Nyt high schoolin jälkeen Luke on siis ollut vain kotona täysin tietämättömänä tulevaisuudestaan. Sen verran hän on petrannut, että on saanut itselleen ensimmäisen vakavan tyttöystävän Rosie Deen. He ovat olleet yhdessä noin vajaan vuoden, mikä toisaalta on vähän yllättävää - he eivät kovin kauaa pysty olemaan riitelemättä tulisielujensa takia. Kyseinen tyttö vie joka tapauksessa suuren osan Luken ajasta, mutta eniten hän on mukana bänditouhuissa. Heidän koko bändinsä nimittäin jäi Miamiin. Kaikki muut bändikaverit ovat joko töissä tai opiskelemassa, kun Luke taas ei tee mitään. Toisinaan se vituttaa mutta on se toisaalta vapauttavaakin - saapahan nukkua pitkään ja vain olla. Totta kai Luke tietää, että hänen pitäisi tehdä jotain ja muutkin patistavat häntä siihen, mutta miten Luke voisi tehdä jotain, kun ei edes tiedä mitä haluaa? Ei poikaparka rumpujen soitostakaan itselleen ammattia tee, vaikka se tuntuukin mieluisimmalta. Luke yrittää joka tapauksessa olla koko ajan avoin kaikelle ja toivoo löytävänsä menevän elämäntyylinsä avulla jotain pysyvää itselleen.



Monet ovat kutsuneet Lukea pikku-Oliveriksi eivätkä syyttä. Hän on nimittäin päällisin puolin ihan samanlainen kuin isoveljensä, siis sosiaalinen ja aina äänessä. Hän rakastaa kanssaihmisten seuraa ja imeekin näistä energiaa itseensä kunnon ekstrovertin tavoin. Hän ei tosin ole yhtä itsenäinen kuin isoveljensä: itse asiassa hän kiintyy ihmisiin todella helposti. Sen vuoksi hänellä onkin laaja ystäväpiiri, ja suurin osa niistä ihmisistä ovat sellaisia, joihin Luke pystyy tukeutumaan täysin. Luke ei stressaa lähes mistään, mikä hänen kohdallaan on jopa huono asia - niitä töitä tai opiskelupaikkaa kun olisi haettava. Luke on helppo yllyttää mitä typerimpiin asioihin kiitos hänen uhkarohkeutensa. Siihen asiaan liittyy kyllä myös hänen nuori ikänsä ja toisinaan ilmenevä naiiviutensa. Ei hän aina ymmärrä, että jotain olisi parempi jättää tekemättä. Varsinkin alkoholin alaisena hän muuttuu helposti liiankin tyhmäksi ja nykyään hän on ongelmissa vähintään pari kertaa viikossa. Hän taitaakin olla perheelleen suuri huolenaihe.

Vaikka Luke on suurimman osan ajasta hyväntuulinen, on hänet myös harmillisen helppo suututtaa. Hän itse asiassa ärsyyntyy monesta asiasta ja hänelle läheiset ihmiset joutuvat näkemään tämän puolen hänessä lähes päivittäin. Ei ole muutenkaan erityisen hyvä kontrolloimaan tunteitaan vaan hän tuntee aina täysillä. Joskus liikaakin - esimerkiksi alkoholi ja riidat ovat hänelle toisinaan erittäin huono yhdistelmä. Hän ajautuu vaikka tappeluun tarvittaessa. On siinä hyviäkin puolia, esimerkiksi se, että kun Luke innostuu, hän innostuu kunnolla ja tekee asiat loppuun asti. Loppujen lopuksi on aika helposti haavoittuva, vaikka ei sitä mielellään näyttäkään päällepäin vaan piiloutuu mieluummin humoristisen ja alati iloisen kuorensa alle. Hänellä on siis monia huolia - muun muassa se, että löytääkö hän mitään itselleen sopivaa ammattia. Siskoilla menee hyvin molemmilla ja isovelikin on löytänyt tyttöystävän New Yorkista ja jäänyt sinne, eli vähemmästäkin Lukea pelottaa, että mitä hänestä vielä tulee vai tuleeko hänestä mitään. Luke ei kyllä toistaiseksi ole kertonut huolestaan kenellekään.

Luke ei useimmiten kiinnostu jostain tietystä tytöstä nopeasti, mutta kun kiinnostuu, niin sitten hän kiinnostuu ja kunnolla. Jostain syystä hän ei kuitenkaan ennen Rosieta ole pystynyt muodostamaan vakavaa suhdetta. Kai Luke sitten on liian menevä ja suora ja toisinaan hänen puheensa saattavat vaikuttaa flirttailulta. Joka tapauksessa Luke on ollut uskollinen Rosieta kohtaan. Valitettavasti heillä on nykyään enemmän huonoja kuin hyviä hetkiä ja se verottaa heidän parisuhdettaan. Erouhkailujakin on heitelty puolin ja toisin ja lähiaikoina Luke onkin miettinyt, josko tekisi sen oikeasti. Ei hän kuitenkaan ole tahtonut tehdä niin - kai hän jossain syvällä sisimmässään edelleen rakastaa Rosieta eikä varsinkaan tahdo loukata tätä. Ei, vaikka Rosie on sanonut ja tehnyt kauheitakin asioita häntä kohtaan. Rosien takia Luke tietää mitä tarkoittaa sanonta rakkaus on sokea.

Luken muut sisarukset ovat perineet äidin siniset silmät ja vaaleat hiukset, kun Luke on taas perinyt monia ulkonäöllisiä piirteitään isältään - tai ainakin vaaleanruskeat silmät ovat tulleet ihan selvästi isän puolelta. On Lukekin nimittäin blondi, mutta ei sisarustensa tapaan mikään enkeliblondi vaan hänen hiuksissaan on sellainen maantienvaalea vivahde. Toisinaan hän kyllä värjäilee hiuksiaan vaaleanruskeampaan suuntaan. Luken kasvoilla on hyvin usein parransänki ja nauraessaan tai hymyillessään hänen kasvoilleen nousee myös somat hymykuopat. Luke on 183 senttimetriä pitkä ja lihaksia häneltä löytyy sopivasti. Hänen vartalonsa on siis tyypiltään atleettinen ja hänen painonsa pyörii siinä 80 kilon hujakoilla. Luke pukeutuu ihan sen mukaan, miltä tuntuu - hänellä ei ole mitään erityistä tyyliä. Laiskoina päivinä hän saattaa laittaa päälleen vain t-paidan ja collegehousut, kun toisinaan hän pukeutuu paljon hienommin. Hän pitää usein päässään jotain hattua - lippalakkia, fedoraa, pipoa... Melkein mitä vain. Lisäksi hän pitää usein yllään bandana-huivia, vaikka se ei kovin muodikasta olekaan. Luke on myös huononäköinen, eli hän joutuu käyttämään joko silmälaseja tai piilolinssejä. Toistaiseksi hän käyttää mieluummin jälkimmäisenä mainittuja.


pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Ashton Irwin
Luke is a fictional character and has nothing to do with the person in the photos