THEODORE MILES LANCASTER 05111988 BISEXUAL SINGLE SOCIALITE LIVES @ MANHATTAN



     Lancasterien perhe on hyvävarainen perhe, joka on jo muutaman sukupolven ajan ollut osa Manhattanin eliittiä. Nykyisin perheen päänä toimii isä Hank Lancaster, joka ansaitsee suuret varansa sijoittamalla rahaa hyvin menestyviin yrityksiin ja ideoihin. Hän on myös tunnettu hyväntekijänä, joka on pelastanut monet melkein konkurssiin menneet pienemmät historialliset pubit, museot ja muut vastaavat tuholta. Tuolloin Hankin rinnalla käveli monen vuoden ajan nainen nimeltä Angela. Angela oli alun perin sukunimeltään Swan, eli hänkin oli osa seurapiirejä. Kaksikko kerkesi seurustella monta vuotta keskenään ennen naimisiin menemistä eli he olivat yksi seurapiirien tunnetuimmista pareista.

     Parille on siunaantunut kaksi lasta, vuonna 1988 syntynyt Theodore Miles ja Savannah Marie, joka taas on syntynyt vuonna 1990. Ensinnä mainittua on kyllä kutsuttu Theoksi jo ihan lapsesta asti. Molemmat lapset syntyivät siis äärimmäisen rikkaaseen perheeseen ja heitä molempia on kohdeltukin sillä tavalla. Theolla ja Savannahilla oli tosin se onni, että heidän äitinsä Angela vietti heidän kanssaan aikaa kotona, koska hän eli täysin miehensä ja omien vanhempiensa rahojen avulla. Theo ja Savannah siis molemmat pääsivät jo ihan lapsina kaikenlaisiin harrastuksiin ja muihin ajanviettoihin, kun heidän äitinsä oli niin paljon kotona. Theon erityinen kiinnostuksen kohde oli jo lapsena musiikki ja siinä Theo olikin hyvin lahjakas. Hän siis pääsi vanhempiensa varojen avulla ties minkälaisille musiikkioppitunneille, esimerkiksi laulu- ja pianotunneille.

     Musiikkia Theo harrasti aina teini-ikäseksi asti, mutta kieltämättä se väheni high schoolin alettua. Silloin nuori poika alkoi nimittäin kiinnostua ihan erilaisista asioista kuten päihteistä ja naisista, toisinaan myös pojista. Tyttöjen kanssa Theo vietti kuitenkin suurimman osan aikaansa. High schoolissa Theo myös aloitti pahan tapansa tupakoinnin ja alkoholiakin hän alkoi käyttää vähän liikaa. Jopa kannabis tuli tutuksi railakkaalle pojalle. Isääkään ei ollut enää jarruttelemassa, koska Hank ja Angela erosivat vuonna 2002 ja Theo ja Savannah jäivät asumaan äitinsä luo. Angelalla ei sen jälkeen pahemmin kontrollia omiin lapsiinsa enää ollutkaan, vaan he tekivät vähän mitä lystäsivät. Theo tosin oli paljon pahempi kuin pikkusiskonsa. Savannah oli pikemminkin itse enkeli Theoon verrattuna.

     Vuosien saatossa Theo on tullut tunnetuksi aikamoisena naistenmiehenä ja hän onkin pyörittänyt naista jos toistakin kerralla. Ainut vakava suhde Theolla on ollut Alyssa Burnettin kanssa. Kyseinen nainen oli jo Theon lapsuudenystävä ja he menivät ihan pieninäkin "naimisiin" keskenään. Itse asiassa he kokivat ihan kaiken ensimmäisestä suudelmasta ensimmäiseen kertaan toistensa kanssa. He seurustelivatkin on/off -tyylisesti keskenään high schoolin läpi, mutta varsinaisesti he olivat yhdessä vuodesta 2011 vuoteen 2014. Se suhde kuitenkin päättyi Theon petettyä Alyssaa.

     Eron jälkeen Theosta tuli mitä suosituin poikamies seurapiireissä. Valitettavasti pelurin maine toi mukanaan myös rutkasti negatiivista julkisuutta. Lisäksi Theo alkoi juoda erittäin paljon, eikä se loppujen lopuksi jäänyt edes siihen. Hänen railakkaaseen ja vastuuntunnottomaan elämäntyyliinsä tulivat mukaan myös huumeet. Angela ei pystynyt enää katsomaan lusmuilevan poikansa touhuja, vaan sen he yhdessä Hankin kanssa sopivat passittavansa poikansa vieroitukseen. Theo ei tietenkään olisi tahtonut mennä sinne, mutta hänellä ei loppujen lopuksi ollut vaihtoehtoja, kun hänen vanhempansa uhkasivat tekevänsä huumeiden käytöstä ja myynnistä poliisiasian. Osasyy suostumiseen oli myös se, että Theon vahemmat kuitenkin lupasivat pitää asian salassa ja keksiä jonkun selityksen Theon katoamiselle.

     Niinpä Theo lähti vuoden 2014 loppupuolella vieroitukseen, joka oli yksi hänen elämänsä kovimmista kokemuksista, ja takaisin hän pääsi loppuvuodesta 2015. Nyt Theo onkin ihan hukassa elämänsä kanssa. Hank ja Angela ovat kaiken lisäksi molemmat sulkeneet rahahanansa Theolta. He lupasivat avata ne, kunhan Theo todistaisi osaavansa käyttäytyä. Juhlimistaan Theo ei tästäkään huolimatta aio lopettaa. Nyt Theo siis elää pienillä (tai ainakin hänelle) tuloilla ja miettii tulevaisuuttaan. Ehkä hän alkaa Hugh Hefnerin seuraajaksi? Ei Theo oikein enää tiedä, että mitä tekisi, hän kun ei ollut koulussakaan sitten high schoolin jälkeen. Kai hänen on ensinnä keksittävä joku epic paluu. Sellainen paluu, joka saa kaikki muistamaan hänet uudestaan.




     Theo on ehkä vähän liiankin itsekeskeinen tapaus suurimman osan ajasta. Hän tosiaan elää tässä maailmassa miellyttäkseen vain itseään eikä hän juurikaan välitä muista ihmisistä ympärillään. Pelastaisi siis luultavasti itsensä aina ennen muita. Ainoat poikkeukset tähän asiaan ovat pikkusisko Savannah ja entinen naisystävä Alyssa. Valitettavasti hänen lähellään on enää Savannah. Kyseinen tyttö - nykyään nainen - on aina tuonut Theosta esiin ne parhaimmat puolet. Halutessaan Theo nimittäin osaa olla mitä ilahduttavin ja rakastavin ihminen. Hän on toisinaan vitsaileva, kehuva ja rakastava, mutta suurimman osan ajasta Theosta kyllä näkee vain sen ylpeän ja itsekkään puolen. Theo on sellainen johtajaluonne, eikä hän osaa seurata ketään. Ryhmässä toimiminen ei häneltä siis suju vaan hän haluaa itse tehdä kaikki päätöksensä.

     Theon ylpeys näkyy eritoten riitatilanteissa. Kyseinen mies ei millään haluaisi alistua tai sanoa olevansa väärässä, vaan sen sijaan hän pysyttäytyy sanojensa takana vaikka hautaan asti. Onneksi Theo on sen verran tunnettu ja rikas, ettei kukaan uskalla edes alkaa riitelemään hänen kanssaan. Tosin Alyssa oli tähän aikoinaan poikkeus. Kyseinen määräpäinen brunette sai aina pidettyä äärimmäisen jääräpäisen Theon maan pinnalla (siis lähes aina) ja sitä Theo tosiaan kaipasi elämäänsä. Alyssa ei pelännyt Theon huutamista. Vihaisena Theon lähellä ei tosiaan halua varmaan olla kukaan. Hän tarvittaessa huutaa ja vaikka heittelee tavaroita jos mikään muu ei auta. Tutuille ihmisille Theo kyllä leppyykin yhtä helposti mutta tuntemattomille keksii ihan varmasti mitä kekseliäimmän (ja kauheimman) koston. Theon omatuntoa ei kolisuta se, että hän pilaa jonkun elämän esimerkiksi valheella.

     Ikuinen flirtti. Theo voisi laittaa pystyyn vaikka deittiohjelman, jossa hän muokkaa nörteistä naisille vastustamattomia herrasmiehiä. Itseään kiinnostavalle naiselle Theo tosiaan käyttäytyy herrasmiesmäisesti, ja toki hän osaa sanoa myös suoraan mitä ajattelee ja tahtoo jostakusta. Sitä ei tosin tarvitse tehdä, koska kaikki varmasti tietävät, että Theo tahtoo vain ja ainoastaan sängyn lämmikettä. Ei tosin Alyssan tapauksessa. Kyseinen nainen on ollut lähes poikkeus kaikkeen. Häneen Theo ei kyllästynyt heidän pitkän, pitkän parisuhteensa aikana ollenkaan. Enemmänkin häntä oli alkanut heidän loppusuhteensa aikana ahdistaa se, että kaikki olivat povanneet heistä menestyvintä pariskuntaa seurapiireissä. Kun Theo vielä kaiken lisäksi sai kuulla enemmän kuin tarpeeksi avioliittovihjauksia, hän pelkäsi. Pelkäsi sitoutumista mutta myös sitä, että hänen ja Alyssan päättyisi samalla tavoin kuin hänen omien vanhempiensa suhde - siis eroon. Poikaystävänä Theo oli silloin heidän suhteensa aikoina kuitenkin hyvä. Tai ainakin he sopivat juuri Alyssan kanssa toisilleen täydellisesti; he onnistuivat toimimaan yhdessä jääräpäisyyksistään huolimatta.

     Pohjimmiltaan Theo on suhteellisen epävarma. Hänen on vaikeaa luottaa ihmisiin saatikka näyttää heille oikeaa luonnettaan. Eritoten mies pitää itseään epäonnistujana vähän kaikessa. Kaikki hänen ympärillään ovat saavuttaneet jotain, mutta Theo taas ei ole hyvä lähes missään paitsi naisten (ja miesten) kellistämisessä. Mies on ihan tosissaan laittamassa pystyyn jotain omaa Playboy-kartanoaan, koska ei keksi itselleen muutakaan. Toisaalta häntä kiinnostaisi lähteä luomaan uraa muusikkona mutta ei hän koe olevansa siinäkään tarpeeksi hyvä, vaikka totuus onkin toinen.

     Theo tietää olevansa oikein komean näköinen ja käyttääkin sitä hyväkseen. Pituutta mieheltä löytyy 175 senttimetriä ja hänen painonsa pyörii siinä 75 kilon hujakoilla. Hän pukeutuu suurimman osan ajasta tyylikkäästi, eikä hänen vaatekaapistaan löydy mitään muita kuin merkkivaatteita. Sukupuolestaan huolimatta Theo on siis äärimmäisen tyylitajuinen. Theo taitaa muutenkin huolehtia ulkonäöstään vähän enemmän kuin suurin osa miehistä. Hän esimerkiksi hoitaa ihoaan päivittäin ja valkaisee hampaansa tarvittaessa. Itse asiassa ainut asia, josta Theo ei pidä itsestään, ovat hänen hampaansa, ne kun ovat hieman talttamaiset. Muut kyllä pitävät niitä äärimmäisen söpöinä. Söpönä ihmiset pitävät myös Theon ruskeita silmiä, joita kehystävät ihan luontaisesti tummat ripset, eikä hänen tummanruskeissa hiuksissakaan ole valittamista. Theon vartalo on ihan suhteellisen lihaksikas, ja siitä mies pitää huolta pelaamalla erinäisiä pallopelejä silloin tällöin. Kuntosalillakin häntä voi nähdä noin kerran viikossa.


pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Ed Westwick
Theo is a fictional character and has nothing to do with the person in the photos