

Thomas "Thom" Scott Bloom on syntynyt
8. elokuuta vuonna 1991 Australiaan, kuuluisaan Sydneyn kaupunkiin. Tällä hetkellä ikää on siis lasissa
24 vuoden verran. Isän lisäksi perheeseen kuuluu
isosisko Ivy ja
isovelipuoli Felix. Perheen äiti on menehtynyt vuonna 2002. Tällä hetkellä
sinkku ja on kiinnostunut naisista eli on seksuaaliselta suuntautumiseltaan
hetero. High schoolin jälkeen ottanut näyttelemiskursseja ja työskentelee parhaillaan
radiojuontajana kanavalla Vive 92.1. On ylipäätään tunnettu mediapersoona. Asunut jo muutaman vuoden ajan
manhattanilaisessa kerrostaloyksiössä sekarotuisen kissansa Anubiksen ja parta-agamansa Georgen kanssa.

 
Thomas Scott syntyi keskituloisten vanhempiensa kuopukseksi vuonna 1991. Vuotta aikaisemmin oli jo syntynyt isosisko
Ivy Elizabeth. Vanhemmat Alexandra ja Noah tarjosivat lapsilleen Australian Sydneyssä turvallisen ja idyllisen kasvuympäristön. Loppujen lopuksi perheeseen liittyi vielä myös isovelipuoli
Felix Emmanuel, kun tämän oma äiti oli kuollut. Thom, kuten häntä alettiin kutsua, oli tuolloin vasta neljän vanha eli välittää Felixistä kuin tämä olisi biologisestikin sukua. Jääräpäisenä mukulana hän on aina vaati päästä mukaan vanhempien sisarustensa leikkeihin ja kolmikko olikin tiivis porukka keskenään. He ovat läheisiä vielä tänäkin päivänä.
  Thomin lapsuus siis oli helppoa aina vuoteen 2002 asti: silloin hänen äitinsä kuoli. Tietenkin tapaus vaikutti koko perheeseen, varsinkin Thomakseen, joka taisi vähän sulkeutua tapahtuneen seurauksena. Äidin kuoleman jälkeen he muuttivatkin lähes saman tien New Yorkiin jossa Thom sai aloittaa koulutiensä. Thom oli sellainen normaali lapsi, ei suosittu, mutta ei syrjittykään. Opiskelu itsessään maistui puulta, mutta asia muuttui, kun Ivyn opiskeluiden loputtua perhe muutti taas. Tällä kertaa Saksaan. Siellä Thom sitten tavallaan puhkesikin kukkaan niin sosiaalisesti kuin opiskeluiden kannalta. Hänen kaksi viimeistä high school-vuottaan olivat suoranaista nousukiitoa ja koulun loppuessa hän oli mitä suosituin poika, jolla oli eri tyttö kainalossaan lähes joka viikko. Muutama lyhyt parisuhdekin Thomilla myös kerkesi olla high schoolissa. Kukaan ei kuitenkaan ollut niinsanotusti ylitse muiden.
  High schoolin jälkeen Thom sitten muutti omaan asuntoon ja meni opettelemaan näyttelemistä erinäisille kursseille. Erityisen kiinnostunut hän oli tunneilmaisusta ja improvisaatiosta, ja olikin taitava molemmissa. Thom yritti myös päästä saksalaiseen radioon, mutta valitettavasti hänen ääntämisensä ei ollut tarpeeksi sopivaa sinne. Niinpä Thom vuonna 2012 sai tarpeekseen ja päätti lähteä takaisin New Yorkiin, sinne kun hänellä oli edelleen kansalaisuus isän takia. Siellä hän sitten löysikin tiensä saman tien kanavalle Vive 92.1, jossa hän aloitti harjoittelijana. Lähes salamannopeasti hän pääsi ensin aamuohjelmien pariin, sitten vuonna 2015 hän sai lopulta oman ohjelman
Eargasm with Thom. Nimi on vihjaileva ja humoristinen, mutta sopii hyvin ohjelman ja Thomin imagoon. Ohjelmassaan hän ottaa vastaan puheluita, haastattelee julkkiksia, puhuu kaikesta ajankohtaisesta ja ei-niin-ajankohtaisesta, yksinkertaisesti pitää hauskaa. Ohjelma on siis Thomin näköinen ja hyvin suosittu.
  Radiotyönsä ohella Thom on tehnyt pieniä sivurooleja elokuvissa. Mitään merkittävää meriittiä hänellä ei kuitenkaan elokuva-alalla ole, eikä hän siihen välttämättä tähtääkään. Hän on nimittäin hyvin menestynyt radiojuontajana ja nauttii työstään ja sen tuomasta julkisuudesta niin paljon, ettei vaihtaisi sitä mihinkään. Menevästä elämäntyylistään huolimatta hänellä on silti aikaa myös käydä Manhattanilla omassa asunnossaan hoitamassa kissaansa ja parta-agamaansa. Ne ovat Thomille hyvin rakkaita, ja hänellä on useinkin tapana esitellä kuvia niistä ihmisille, joita kiinnostaa edes vähän. Tai oikeastaan, vaikka ei vastapuolta eläimet kiinnostaisikaan, Thom varmasti kaivaa puhelimensa esille.

  Thom on vahva, itsevarma ja eläväinen persoona, joka erottuu joukosta lähes missä tahansa. Hän pitää huolta siitä, että hänet huomataan ja suurin piirtein elääkin huomiosta. Mies pitää siitä että juuri häntä palvotaan, eikä vaatimattomuus todellakaan ole hänen johtavin piirteensä. Mies tunnetaan hyvin valovoimaisena esiintyjänä ja hän onkin taitava siinä, mitä tekee. Oikeastaan itseluottamuksensa takia Thom taitaa onnistua vähän kaikessa. Vaikka Thom siis toisinaan onkin hyvin minäkeskeinen, hänestä siitäkin huolimatta huokuu lämpöä ympärilleen eikä hän tieten tahtoen tahtoisi satuttaa ketään, ellei jostain syystä ole suuttunut. Itse asiassa Thom voikin helposti ylpeytensä takia loukkaantua, mutta hän on toisaalta sen verran hyvähermoinen tyyppi, että suuttuu harvoin. Useimmiten Thomilla on pilkettä silmäkulmassa ja hymyä huulillaan eli huonoja päiviä tällä kaverilla ei usein ole. Mutta jos on, kannattaa väistyä tieltä ja olla vain hiljaa. Thom nimittäin osaa olla melkoinen draamakuningatar kun sille päälle sattuu. Jos Thom on päättänyt, että hän on vittuuntunut, niin sitten hän on eikä kukaan pysty muuttamaan hänen mieltään. Thom on
the boss.
  Thomilla on rikas sosiaalinen elämä ja hänellä on siis paljon ystäviä. Vaikka mies toisinaan saattaakin olla hieman määräilevä ja ärsyttävän kilpailuhenkinen, on hän kuitenkin lojaali, jalomielinen ja antelias. Seurustelusuhteet Thomin kanssa ovat taas useimmiten surkeita. Hä ei nimittäin ole mikään maailmaan tunteellisin kaveri eikä hän ole kovinkaan romanttinen. Kaiken lisäksi hänen elämänsä taitaa pyöriä vähän liikaakin seksin ympärillä. Jotkut kutsuvat Thomia jopa seksiaddiktiksi, mutta hän on omasta mielestään yksinkertaisesti hyvin viriili. Hänellä on kyllä eri seksikumppani lähes joka päivä, eli kai muiden puheissa on jotain perää. Ei viriili elämä toistaiseksi ole kuitenkaan haitannut Thomin työelämää tai vapaa-aikaa. Parisuhteissa se kuitenkin tulee ongelmaksi, koska hän haluaisi sitä seksiä lähes joka päivä ja jos ei sitä saa, niin hän loukkaantuu. Pahimmassa tapauksessa pettää. Oikean ihmisen kanssa kuitenkin uskollinen ja rakastava. Thom ei kuitenkaan ihastu kovinkaan nopeasti, mutta viehättyy kyllä kaikenlaisista hameväen edustajista. Varsinkin mallimittaiset kaunottaret ovat hänen mieleensä ja hän onkin kova flirttailemaan kaikkien kanssa.
  183 senttimetriä pitkä, normaalipainoinen. Hän pitää vartalostaan huolta salikäynneillä ja aktiivisella sekstailulla, muusta liikunnasta hän ei juurikaan ole kiinnostunut. Thomilla on tummanruskeat hiukset, jotka ovat useimmiten muodikkaasti sekaisin. Hyvin kylmän sävyiset, lähes jäistä muistuttavat vihreät silmät ovat hänen pistävin ulkomekimerkkinsä. Helposti ne sekoitetaan jäänsinisiksi mutta ei, jäänvihreät ne ovat. Suurin piirtein sokea myyrä ilman silmälasejaan, päivisin käyttää piilolinssejä mutta kotonaan on lähes aina lasit päässä. Ovaalinmuotoisilla kasvoilla on aina jonkin verran partaa tai vähintäänkin sänki. Pukeutuu siististi mutta kuitenkin rennosti, ehkä hän on toisinaan jopa hieman renttumaisen näköinen pukeutumiseltaan. Intoutunut käyttämään miesten hajuvesiä, tahtoisi jopa jonain päivänä luoda oman hajuvesimerkkinsä.
pelaaja nepa @ From New York With Love RPG / kuvissa Torrance Coombs
Thom is a fictional character and has nothing to do with the person in the photos