personality
Willow on niinsanottu puhdas pulmunen. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa eikä suurin piirtein koskaan sanonut yhtään pahaa sanaa kenestäkään. Jonkun mielestä tyttö saattaa jopa olla tylsä, koska hän ei tee koskaan mitään rutiineistaan poikkeavaa. Ei se kuitenkaan johdu siitä, etteikö Willowissa asuisi sellaista tiettyä seikkailunhaluisuutta. Ei hän vaan päästä sitä valloilleen. Willow ei tosiaan halua vanhempiensa pettyvän tai suuttuvan. Hän taitaakin yrittää miellyttää kaikkia ihmisiä ihan liikaa. Siis äärimmäisen kiltti ja varmasti pahoittaa mielensä, jos joku sattuu vaikka suuttumaan hänelle. Kyllä Willowista moisissa tilanteissa itsepuolustusvaistoa löytyy, mutta harvoin häntä näkee huutamassa kenellekään. Ei Willow kyllä ihan täysi nössö ole kiltistä luonteestaan huolimatta. Toisinaan Willow on jopa sarkastinen sanavalinnoissaan, eikä hän ihan kaikkea paskaa ota vastaan. Liikaa, todellakin, mutta ei kaikkea. Hän kyllä suuttuu harvoista asioista. Kokonaisuudessaan herttainen. Willow nauraa paljon, auttaa mielellään apua tarvitsevia, ja pitää kaikista pienistä ja pörröisistä otuksista. Kammoaa tosin kaikenmoisia ötököitä kuollakseen. Puhuu välillä ohi suunsa, jolloin nolostuu.

Sosiaalinen, eli Willowilla on aina ollut ystäviä. Hänelle on high schoolista muodostunut sellainen tietty pieni porukka, jonka kanssa hän hengaa eniten. Mielellään muodostaa kyllä uusia tuttavuuksia. Willowin läheiseksi ystäväksi ei kyllä pääse ihan tuosta vain, vaikka hän toisinaan luottaa ihmisiin liikaa kuin pitäisi. Siis hyvin sinisilmäinen tietyissä asioissa. Seurustelusuhteista Willowilla ei sitten olekaan mitään kokemusta. Hän ei edes ihastu useasti, mutta kun ihastuu, ei hän meinaa päästä ihastuksestaan yli, eikä voisi koskaan edes kuvitella tekevänsä mitään niiden tunteiden eteen. Ihastuksiensa edessä Willow on hermostunut ja punastelee. Ei mene sanattomaksi, mutta kyllä sen huomaa, että hänellä on awkward olo. Erittäin epävarma mitä tulee tunneasioihin. Lisäksi häpeää kokemattomuuttaan ikänsä takia, ja pelkää, että ihastuksen kohde arvostelisi häntä sen kokemattomuuden takia. Hänen mielestään on siis vain parempi olla sinkkuna vaikka koko loppuelämä.
appearance
HEIGHT: 160 cm
WEIGHT: 52 kg
HAIR: blonde
EYES: blue
Willow on ulkonäöllisesti se girl next door vaaleine tukkineen ja sinisine silmineen. Ei meikkaa paljoa, laittaa useimmiten vain kulmakarvansa ja vähän ripsiväriä. Säännöllisten hoitojen takia hyväkuntoinen iho ei esimerkiksi meikkivoidetta kaipaa. Ei kyllä ole mikään erityisen hyvä edes meikkaamaan. Jos johonkin panostaa niin sitten hiuksiinsa. Pituutta Willowilta löytyy tasan 160 senttimetriä ja paino pyörii siinä 50 kilon tietämillä. Pukeutuu niin, ettei erotu paljoa massasta. Suosii siis neutraaleja värejä ja kuoseja. Hameita käyttää harvoin. Vartalostaan pitää huolta lenkkeilemällä paljon. Haluaisi kyllä etsiä jonkin itseään kiinnostavan urheiluharrastuksen, mutta sellaista ei toistaiseksi ole löytynyt.
history
Willow Rose on se tyttö, joka on kasvatettu pumpuliin käärittynä. Hän syntyi lokakuussa 1994 vanhempiensa Hazelin ja Jonathanin toiseksi lapseksi, ja he jo alusta asti kohtelivat tyttöä varsinaisen hyvin, elleivät jopa pilalle hemmotellen. Willown isosisko Holly oli syntynyt vain paria vuotta aikaisemmin. Willowille ja hänen siskolleen tarjottiin lapsena kaikki, mitä hän vain toivoa saattoi. Sen mahdollisti heidän isänsä hyvä asema elämässä. Isä oli erään lehden päätoimittaja, kun äiti taas jätti kauppa-alan työnsä saatuaan Hollyn ja jäi kotiäidiksi. Jo nuoresta asti Willowin menemisiä ja tulemisia on vahdittu erittäin tarkasti. Willow ei ole siitä koskaan kaikessa kiltteydessään valittanut, eikä häntä nuorempana se edes haitannut. Ei Willow ennen high schoolia edes kuvitellut, että hänen elämänsä olisi jotenkin poikkeavalla tavalla rajoitettua. Sitä paitsi, hän tuli siskonsa kanssa niin hyvin toimeen, että hänellä tuntui olevan kaikki mitä hän tarvitsi.

Willow on aina ollut erittäin lahjakas koulussa. Se on johtunut ihan siitä, että Willow on fiksu, mutta myös siitä, että hän on aina tehnyt paljon töitä koulunsa eteen miellyttääkseen vanhempiaan. Edes high schoolissa Willow ei poikennut siitä lukemisensa määrästä. Toki hän vietti vähän enemmän aikaa uusien ystäviensä kanssa, mutta ei antanut arvosanojensa kärsiä siltikään. Toisinaan Willowia kyllä harmitti se, että hän eli täysin vanhempiensa sääntöjen mukaan. Kun muut lähtivät bileisiin, meni Willow harvoin mukaan. Hän ei koskaan teini-ikäisenä ole karannut ikkunasta jonkun pojan perässä tai juonut itseään humalaan, vaan sen sijaan nuori nainen on aina kuunnellut vanhempiensa käskyjä ja mielipiteitä. Willowilla ei ole edes ollut poikaystäviä, koska varsinkin Jonathan on erittäin tarkka siitä, että kenen kanssa hänen tyttärensä viettää aikaa. Ei ole siis toistaiseksi edes suudellut vielä vastakkaisen sukupuolen edustajaa, vaikka moisia ajatuksia hänen mielessään joskus onkin. Ystäviä Willowilla on kyllä ollut aina. Tietenkin he ovat ihmetelleet Willowin päätöstä totella vanhempiaan ihan kaikesta, mutta se ei ole ollut asia, mikä olisi ystäviä häirinnyt. Jotkut koulussa aikoinaan nälvivät Willowille aiheesta. Se tietenkin harmitti, mutta Willow yritti unohtaa sen.

Willowin hyvä koulumenestys ja kiinnostus lääketiedettä kohtaan ajoivat hänet sitten high schoolin jälkeen opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Totta kai Willow pääsi sisälle Columbia Universityyn ensimmäisellä yrittämällä - niin arvosanat kuin hänen koulun kerhoissa viettämä aika riitti siihen. Mitään ihmeellisempää harrastusta Willowilla ei kyllä koskaan ollut. Hän harrasti vähän sitä ja tätä - jopa cheerleadingiä, mutta hän ei siitäkään innostunut koskaan ihan täysillä. Se oli ihan kivaa. Kaikki oli hänelle ihan kivaa. Sille oli syynsä: ei Willow koskaan antanut minkään asian viedä ihan täysillä. Willow toivoo, että hän voisi löytää jotain itseään kiinnostavaa yliopistossa, mutta ei hän tiedä, riittääkö hänen aikansa siihen. Juuri nyt hänelle on tärkeää vain miellyttää vanhempiaan hyvien arvosanojen muodossa, vaikka hänen pitäisi ehkä pikkuhiljaa etsiä omaa itseään.

Vastikään Willow onkin pikkuhiljaa tajunnut sen, ettei hänen tarvitse kunnioittaa vanhempiaan kaikissa asioissa. Kaikki lähti vuodesta 2015, kun ensinnäkin Willow tapasi pojan nimeltä Cris Bennett. Kyseiseen tapaukseen tyttö ihastui heti, ja itseäänkin järkyttäen meni osoittamaan pojalle, että omisti tunteita tätä kohtaan - eivätkä ne tunteet olleet yksipuolisia. He siis alkoivat seurustella kesällä 2015, mutta toistaiseksi heidän suhteensa on viaton. Tavallaan; valehteleehan Willow vanhemmilleen, että on jättänyt Crisin, vaikka todellisuudessa he ovat edelleen yhdessä. Willown kunnioitus vanhempiaan kohtaan ropisi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän sai tietää, miksi hänen isosiskonsa heitettiin pois kotoa. Hollyn Willow tapasi myöskin kesällä 2015, ja sai tältä kuulla karun totuuden siitä, miten heidän vanhempansa heittivät Hollyn pois saatuaan hänet kiinni tositoimista senhetkisen poikaystävänsä kanssa. Willown on tällä hetkellä todella vaikeaa luottaa vanhempiinsa, koska he valehtelivat Willowlle asiasta. Onneksi hänellä on kuitenkin muita tärkeitä ihmisiä ympärillään.
CODE BY TESSISAMESS